Joulukuisesta Pariisin ilmastohuippukokouksesta tulisi sopia kattavasta ja oikeudenmukaisesta sopimuksesta, jonka voimaantulo on mahdollisesti sidottu hiilidioksidipäästövähennysten ja ratifioinnin määrään siten, että voimaantulo viimeistään vuonna 2020 on realistista. Tärkeää on saada 30 suurinta maata tai maaryhmää osallistumaan sopimukseen tavalla, joka takaa päästöjen tehokkaan vähentämisen. Sekä EU:n että Suomen tulisi kohdentaa voimavaroja kahdenvälisiin neuvotteluihin vielä empivien pääkuormittajien kanssa.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen on jo arkipäivää useilla toimialoilla ja useissa maissa. Sopeutumisella on tärkeä sijansa sopimuksessa erityisesti köyhien kehitysmaiden osalta. Sopimukseen olisi saatava riittävät valtuudet osapuolikokoukselle tarvittavien konkreettisten kansainvälisten toimien päättämiseksi, jotta voidaan vähentää ihmisten kärsimystä, ilmastopakolaisuutta ja taloudellisia menetyksiä. Sopeutumista koskevan kansainvälisen sopimusperustan vahvistaminen tukisi myös kansallista ilmastolain mukaista sopeutumissuunnittelua.

Maailman päähuomio tulee olla päästöjen vähentämisessä. Globaalin kunnianhimon kasvattaminen päästöjen vähentämiseksi on Suomen ja EU:n tavoitteiden mukaista. Globaali päästöjen vähentäminen on tarpeen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja se laskee sopeutumisen kustannuksia. Samalla päästöjen vähentäminen lisää globaalia kysyntää puhtaille tuotantoratkaisuille ja vahvistaa EU:n yritysten kilpailukykyä. Pariisin sopimuksen riittävän kunnianhimon ja pitkäikäisyyden varmistamiseksi päästövähennysten riittävyyttä tulisi voida tarkastella sopimuksen voimaantulon jälkeen ja kunnianhimon nostamisen tulisi olla mahdollista; tarvitsemme dynaamisen sopimuksen.

Suomen tulee olla tarkka EU:n sisäisen taakanjaon suhteen, mistä keskustelu alkanee Pariisin sopimuksen jälkeen. Ainakin EU:n varakkaiden maiden kesken kustannustehokkuuden tulisi toteutua. Suomen tulisi aloittaa jo nyt huolellisten taloudellisten laskelmien laatiminen taakanjakokeskustelun pohjaksi. Sama kehotus koskee valmistautumista Eurooppa-neuvoston päätökseen, jonka mukaan maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous sisällytetään ilmastopolitiikkaan heti, kun tekniset olosuhteet sallivat sen, kuitenkin ennen vuotta 2020.