Sopeutumispolitiikka alkaa muodostua
2000-luvun puolivälissä

Suomen kansallisen sopeutumisstrategian valmistelu aloitettiin 2000-luvun alussa. Sopeutumisstrategia ja sen arviointi julkaistiin ensimmäisenä EU-jäsenmaana.

Sopeutumispolitiikka kohdistaa vastuuta sopeutumistoimien käytännön toteuttamisesta eri hallinnonaloille. Useilla hallinnonaloilla on omia sopeutumisen toimintaohjelmiaan. Sopeutumiseen liittyvää toimintaa on linjattu myös muun muassa ilmastopoliittisissa ohjelmissa ja valmiussuunnitelmissa.

Sopeutumispolitiikan muotoutumisen alkuvaiheita kuvaa se, että sopeutuminen on kulkenut mukana ilmastopoliittisissa linjauksissa esimerkiksi osana pitkän aikavälin energia- ja ilmastopolitiikkaa.

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) Pääkaupunkiseudun sopeutumisstrategia oli ensimmäisiä alueellisia sopeutumispolitiikan linjauksia.

EU:n keskeisin jäsenmaita ohjaava sopeutumispolitiikan ohjauskeino on unionin sopeutumisstrategia.

Sopeutumispolitiikan asema ja seuranta vakiintuu 2010-luvulla

Ilmastolaki loi yleiset hallinnolliset puitteet sopeutumispolitiikan suunnittelulle. Kansallinen sää- ja ilmastoriskien arviointi, sopeutumissuunnitelma ja sopeutumisen seuranta tulivat lakisääteisiksi. Jo 2012 ympäristöministeriö asetti asiantuntijaelimeksi ilmastopolitiikan neuvonantoa varten Suomen ilmastopaneelin. Ilmastolain (§16) mukaan ilmastopaneelin tulee koostaa tutkimustietoa sopeutumisesta politiikan seurannan ja suunnittelun tueksi.

Kansallinen sopeutumissuunnitelma tarkentaa sopeutumisen tavoitteeksi yhteiskunnallisen kyvyn hallita riskejä ja sopeutua muutokseen valtavirtaistamisen, arviointi- ja hallintamenetelmien sekä tutkimus- ja kehitystyön keinoin. Tavoite poikkisektoraalisen yhteistyön lisäämiseksi vahvistuu. Laajapohjainen kansallinen seurantaryhmä asetetaan seuraamaan sopeutumissuunnitelman toimeenpanemista.

Kuntatasolla sopeutumislinjauksia alkavat ensimmäisenä tehdä ja toteuttaa kansainvälisesti verkostoituneet kunnat (Covenant of Mayors; muun muassa Oulun seutu ja pääkaupunkiseutu).

Pariisin ilmastosopimus nostaa ilmastonmuutoksen sopeutumisen entistä vahvemmin hillintätoimien rinnalle.

Sopeutumispolitiikan nykytilasta edetään kohti tulevia ratkaisun paikkoja

Sopeutumisen arvioinnin virstanpylväitä ovat ensimmäinen kansallisen sää- ja ilmastoriskien arviointi sekä kansallisen sopeutumissuunnitelman väliarviointi. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen kytkettiin kansalliseen riskiarvioon ja alueellisiin riskiarvioihin 2018 ja yhteistyö varautumissektorin kanssa vahvistui. Käytännössä ilmastopolitiikka ja katastrofiriskien hallinnan politiikat lähentyivät kansallisesti, EU-tasolla ja globaalissa yhteistyössä.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen raportoitiin eduskunnalle ensimmäisen ilmastovuosikertomuksen yhteydessä. Eduskunnan neljälle valiokunnalle raportoitiin ilmastonmuutokseen sopeutumisen kiireellisyys ja tarve lisätä politiikka-alueiden välistä yhdenmukaisuutta ilmastopolitiikan, katastrofiriskienhallinnan ja kestävän kehityksen politiikan toimeenpanossa.

Sopeutumissuunnitelman väliarvioinnissa todettiin, että tietoisuus sopeutumisesta on noussut. Lisäksi ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja riskejä käsitellään aiempaa laajemmin, mutta niiden hallinta on vielä osin puutteellista. Väliarvioinnin mukaan pitäisi edelleen selkeyttää sopeutumiseen liittyviä rooleja ja vastuita sekä varmistaa koordinaatiota. Tämän lisäksi tärkeitä ovat toimialakohtainen ohjaus ja työkalut.

Seuraavat kansallisen sopeutumispolitiikan ratkaisut tehdään vuonna 2020 käynnistetyssä ilmastolain uudistuksessa ja kansallisen sopeutumissuunnitelman uudistamisessa, jota ryhdytään valmistelemaan 2021–2022. Lisäksi menossa olevissa maankäyttö- ja rakennuslain sekä luonnonsuojelulain uudistuksissa sopeutumiskysymykset ovat esillä. EU julkaisee päivitetyn sopeutumisstrategiansa 2021 ja eurooppalaisen ilmastolain valmistelu etenee. Nämä sääntelyn kehittämishankkeet nostanevat esiin myös uusia painotuksia sopeutumispolitiikassa ja sen arvioinnissa.