Tieteelliset asiantuntijapaneelit esittävät hallitusohjelmaan tutkimuspohjaista kestävän kehityksen tavoitetta

Kestävän kehityksen tieteelliset asiantuntijapaneelit esittävät tutkimuspohjaisen kestävän kehityksen teeman sisällyttämistä hallitusohjelman 2015–2019 kärkitavoitteiden joukkoon. Paneelit toteavat, että taloudellisesti vaikeinakin aikana on syytä katsoa pitkälle ja valikoida keinoja, jotka eivät haavoita ekosysteemejä eivätkä ihmisiä. Kannanoton ovat laatineet Future Earth Suomi – globaalimuutostutkimuksen kansalliskomitea, Kansallinen ilmastopaneeli, Kestävän kehityksen asiantuntijapaneeli ja Ympäristötiedon foorumi.

Paneelit korostavat, että Suomella on mahdollisuus nousta biotalouden ja kestävän kehityksen politiikan ja ratkaisujen edelläkävijäksi maailmanlaajuisesti. Ympäristö- ja ilmasto-ongelmien ratkaisut toimivat uuden työn ja kasvun lähteinä, joiden pohjalta voidaan kehittää vientiin uusia tuotteita ja palveluita. Energian kulutuksen yleisen tason laskeminen on mahdollista ennen kaikkea energiatehokkuuden kautta. Kotimaisten, uusiutuvien energiamuotojen (bio- ja aurinkoenergia, tuulivoima sekä maalämpö) kehittäminen ja tukeminen vie kohti energian suhteen omavaraisempaa, hiilineutraalia Suomea. Talouskasvu on mahdollista yhdistää ekologisesti kestäviin arvoihin.

Asiantuntijapaneelit korostavat, että toimiva ja taloudellista kasvua edistävä kestävän kehityksen politiikka edellyttää panostusta tutkimukseen, teknologiaan ja tuotekehitykseen tulevaisuudessa. Muutoksiin liittyvät ekologiset ja yhteiskunnalliset ongelmat ovat monitahoisia ja kiperiä, joten päätöksenteon tukena tarvitaan monitieteistä tutkimustietoa. Kestävän kehityksen innovaatiot ja läpimurrot edellyttävät  tieteellisesti laadukkaan monitieteellisen tutkimuksen lisäksi soveltavaa tietoa ja osaamista, joka perustuu monien asiantuntijuuksien onnistuneeseen vuorovaikutukseen. Tämä edellyttää tutkijoiden ja poliittisten päätöksentekijöiden vuorovaikutuksen ja tietopohjaisen päätöksenteon vahvistamista.

Kannanotto kokonaisuudessaan: http://futureearthfinland.fi/index.php/home/8-uutiset/48-kestaevaen-kehityksen-asiantuntijapaneelien-kannanotto-hallitusohjelman-valmisteluun

Lisätietoja:

Pääsihteeri Tanja Suni
Future Earth Suomi – globaalimuutostutkimuksen kansalliskomitea
Puh. +358 50 415 4755
tanja.suni@helsinki.fi

Koordinaattori Johanna Kentala-Lehtonen
Ympäristötiedon foorumi
Puh.+358 (0) 2941 58 128
Johanna.kentala-lehtonen@ymparistotiedonfoorumi.fi