Ilmastonmuutosta käsiteltävä lukion eri oppiaineissa

Lukiokoulutuksen tuntijako vahvistettiin marraskuussa 2014 ja opetushallitus valmistelee parhaillaan opetussuunnitelman perusteita. Suomen ilmastopaneeli pitää välttämättömänä, että lukiokoulutuksen keskeiseksi tavoitteeksi nostetaan perusopetuksen tavoin kestävän elämäntavan edistäminen. Ilmastonmuutoksen tarkempia sisältöjä on ilmastopaneelin mielestä käsiteltävä lukion eri oppiaineissa.

”Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset yhteiskuntaamme ja ympäristöömme jäävät helposti vain tiettyjen oppiaineiden, kuten maantiedon ja biologian vastuulle. Koska kyseessä on monitieteinen ilmiö, tarjoaa ilmastonmuutoksen tarkastelu monia mielenkiintoisia näkökulmia eri oppiaineisiin. Tällaisia ovat esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintä ja yhteiskuntien sopeutuminen siihen, ilmastonmuutos ja kansainvälinen yhteistyö, vähähiilinen tuotanto ja kulutus sekä vastuu tulevista sukupolvista”, kertoo Suomen ilmastopaneelin jäsen, Helsingin yliopiston dosentti Hannele Cantell.

Suomen ilmastopaneeli pitää välttämättömänä, että ilmastonmuutosta käsitellään useissa eri oppiaineissa, huomioiden myös ilmastonmuutoksen perustavanlaatuiset yhteiskunnalliset vaikutukset. Lukio-opetukseen sisältyy jatkossa myös kolme niin sanottua teemakurssia. Teemakurssit ovat useita oppiaineita integroivia, monitieteisiä kursseja.

”Ilmastonmuutos ja kestävän kehityksen teemat sopivat monitieteisinä aiheina erinomaisesti teemakurssien sisältöön. Olisi tärkeää, että ne sisällytettäisiin opetussuunnitelmassa teemakurssien sisällöllisiin tavoitteisiin”, toteaa Cantell.

Yksi teemakursseista liittyy koulun ulkopuolisiin opintoihin, joista on esimerkkinä mainittu liikennekasvatus. Ilmastopaneeli pitää tärkeänä, että kurssi ei keskity ainoastaan ajokortin suoritukseen, vaan kurssilla tarkastellaan laajemmin liikkumisvalintojen vaikutuksia liikenneturvallisuuteen, ympäristövaikutuksiin ja henkilökohtaisiin kulutusmenoihin usean liikennemuodon kannalta.

”Kurssia määrittävän asetuksen mukaan lukiokoulutus tukee opiskelijan eettisen pohdinnan kehittymistä. Yhteen liikennemuotoon sidottu liikennekasvatus ei toteuta tätä tavoitetta. Nykyistä käytäntöä voidaan mielestäni verrata siihen, että liikunnan opetuksessa keskityttäisiin vain hiihdon opetukseen ja jätettäisiin muut liikuntamuodot huomiotta”, huomauttaa Ilmastopaneelin jäsen, tutkijatohtori Heikki Liimatainen Liikenteen tutkimuskeskus Vernestä.

Suomen ilmastopaneeli on opetushallitukselle toimittamassaan lausunnossa eritellyt tarkemmin ehdotukset näkökulmista, joilla ilmastonmuutokseen sopeutumista ja sen hillintää olisi mahdollista eri oppiaineissa käsitellä.

Lisätietoja:
Dosentti, KT Hannele Cantell, p. 050 490 4176

Tutkijatohtori, TkT Heikki Liimatainen, p. 040 849 0320