Jyri Seppälä

Jyri Seppälä
Ilmastopaneelin puheenjohtaja
Professori, yksikönjohtaja (ilmastoratkaisut)
Suomen ympäristökeskus
jyri.seppala@syke.fi
040 740 1708

Biotaloushuuman takana – metsän mahdollisuudet tutkimuksen näkökulmasta

Suomessa viime vuonna julkistettu biotalousstrategia pitää sisällään selvän viestin: Suomesta halutaan kehittyvän biotalouden mallimaa, jossa bioteollisuutemme vetää maamme teollisuuden uuteen nousuun. Asiasta on puhuttu pitkään …


Pariisin ilmastosopimus 2015 vaatii vielä runsaasti työtä

Pariisin ilmastokonferenssi joulukuussa 2015 on tällä hetkellä kansainvälisen ilmastopolitiikan keskipisteessä. Pariisin kokouksen tavoite on tärkeä ja kiireellinen: solmia uusi YK:n alle sijoittuva ilmastosopimus, johon kaikki …

Kuka vastaa ilmastonmuutoksen seurauksista? *

Ilmastonmuutoksen hillintätoimista huolimatta maailman päästöt ovat vuodesta 2000 kasvaneet. Siksi on syytä yhä enenevässä määrin tarkastella sopeutumiseen liittyviä haasteita. Näiden kahden ilmastopolitiikan lajin vastakkainasettelu onkin …

Ilmastopolitiikka voi olla myös yksiselitteistä

Kiinan ja USA:n yhdessä antamat ilmoitukset sitoutumisesta päästöjen vähennykseen ja uusituvan energian osuuden kasvuun on otettu kaikkialla positiivisesti vastaan. Nyt kun kolme suurinta kuormittajaa, Kiina, …

Millaista ilmastolakia Suomeen suunnitellaan?

Suomen ilmastolakiluonnos on parhaillaan lausuntokierroksella, jonka jälkeen valmistellaan lopullinen hallituksen esitys eduskunnalle. Lain valmistelu pohjautuu hallitusohjelmaan ja se täydentää toteutuessaan EU-sääntelyä. Ilmastolain valmistelun lähtökohdat ja tavoitteet on …

Jyri Seppälä

Jyri Seppälä
Ilmastopaneelin puheenjohtaja
Professori, yksikönjohtaja (ilmastoratkaisut)
Suomen ympäristökeskus
jyri.seppala@syke.fi
040 740 1708

Katse omiin tekoihin

Moni olisi toivonut kunnianhimoisempia tavoitteita EU:n vuoteen 2030 ulottuviin ilmastolinjauksiin. EU:n esimerkin voima on tärkeä, vaikka toisaalta tiedämme hyvin, ettei sen päästövähennystoimilla maapalloa pelasteta. Ilmastoasiat ratkeavat pitkälti …

Markku Ollikainen
Ilmastopaneelin puheenjohtaja
Emeritusprofessori (ympäristö- ja luonnonvaratalous)
Helsingin yliopisto
markku.ollikainen@helsinki.fi
puh. 050 415 1201

Pelkkä päästövähennystavoite ei riitä

Korjatessaan ilmasto- ja energiapolitiikan linjaansa 22.1.2014 EU:n komissio asetti yhden selkeän tavoitteen: EU:n tulisi vähentää päästöjä vuoden 1990 tasolta 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. EU:lle …

Yhteiskunnan myrskynkestävyys ja sähköverkon omistus

Fortumin viimeviikkoinen ilmoitus alueellisten ja paikallisten sähköverkkojensa myynnistä pääosin ulkomaisille sijoittajille herätti paljon kiinnostusta. Mutta onko sähköverkkojen omistus tärkein sähköverkkoamme koskeva kysymys, voidaanko omistajuuteen vaikuttamalla …

Markku Ollikainen
Ilmastopaneelin puheenjohtaja
Emeritusprofessori (ympäristö- ja luonnonvaratalous)
Helsingin yliopisto
markku.ollikainen@helsinki.fi
puh. 050 415 1201

Mikä EU:n päästövähennystavoitteeksi 2030?

Euroopan unionissa pohditaan parhaillaan 35 prosentin vähennystavoitteen asettamista kasvihuonekaasupäästöille vuoteen 2030 mennessä. Kaavailtu tavoite on löysä suhteessa vuonna 2050 tavoiteltavaan 80-90 prosentin vähennykseen. Mutta mikä …