MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola virittää kolumnissaan (Iijokiseutu 29.3.) tulevan hallituksen valittavaksi kaksi vaihtoehtoa, ns. Taalaksen linjan tai Ollikaisen linjan. Tämä on virheellisesti asetettu haaste, sillä Suomella on jo selkeä linja. Suomen maankäyttösektorin politiikan puitteet löytyvät Suomen ja EU:n maankäyttösektoria koskevasta lainsäädännöstä. EU:n jäsenvaltiona Suomi toimii myös maankäyttösektorin osalta yhteisesti sovitun politiikan mukaisesti. Tätä ei pidä hämärtää.

EU:n ilmastopolitiikka vuosina 2021–2030 on jaettu kahteen periodiin. Vuosina 2021–2025 jokaisen jäsenvaltion maankäyttösektorin nielujen tulisi olla yhtä suuret kuin maankäyttösektorin päästöt (ns. no debit -rule). Vuosina 2026–2030 jokaisen maan tulee saavuttaa jäsenmaalle osoitettu nettonielun tavoitetaso (Suomelle alun perin -17,8 Mt, mutta sitä tarkistettaneen alaspäin). Jäsenmaiden tavoitteiden kautta EU kokonaisuutena tuottaa -310 Mt nettonielun askeleena kohti ilmastoneutraaliustavoitetta, ja käytettäväksi sitoumuksena kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin, joissa EU:n tavoitteiden uskottavuus on välttämätön suurten päästäjien painostamiseksi ilmastotoimiin.

Puheet Suomen hakkuiden hiilivuodosta tulee liittää EU-politiikan kontekstiin, sillä EU ja kaikki EU-maat pyrkivät kasvattamaan maankäyttösektorin nettonielua. Suomea ei voi tarkastella irrallaan EU:sta, eikä Suomen tule hiilivuotoargumentin nojalla vaarantaa EU:n yhteistä tavoitetta. Tulee muistaa, että EU on vahvin toimija estämään hiilivuotoa. Se luo parhaillaan aseita hiilivuodon estämiseksi. Yksi tällainen keino on hiilirajamekanismi, jossa kuormittavan toimialan tuotteille asetetaan hiilitullit.

Ilmastopaneelin metsien käytön ilmastovaikutuksia tarkastelevassa raportissa keskustellaan hiilivuodon mahdollisuudesta. Raportin mukaan ilmastovaikutusta tulee arvioida sekä metsänielun että metsäteollisuuden tuottamien hyödykkeiden ja tuotannon päästöjen suhteen. Luonnontieteellisesti on selvää, että hyvällä kasvupaikalla hakkuiden kautta menetetty hiili korvautuu nopeammin kuin huonolla kasvupaikalla. Tarkasteltaessa metsän kasvua ei ole mitenkään selvää, että boreaalisen havumetsän hakkuun korvautuminen paremmilla kasvupaikoilla laskisi globaalia nielua, vaan vaikutus voi olla päinvastainen. Muu ilmastovaikutus riippuu siitä, mitä puusta tuotetaan ja millaisin päästöin.

Suomen maankäyttösektorin ilmastotoimien haasteena on saavuttaa EU:ssa yhteisesti sovitut tavoitteet. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomi tuottaa kaudella 2021–2025 noin 49–81 Mt laskennallisia päästöjä siitä, ettei saavuta tavoitteitaan. Ellei näitä hyvitetä hankkimalla nieluyksiköitä muilta mailta, päästöt kaatuvat taakanjakosektorin kannettavaksi. Olemme siis nykytoimin siirtämässä maankäyttösektorin päästöjä veronmaksajien kustannuksiksi. Ilmastopaneelin tehtäviin kuuluu kysyä, kuinka kustannustehokasta, oikeudenmukaista ja hyvinvointia luovaa se on. Koska maankäyttösektori on päästölähde, on yhtä selvää, että Suomen pitää ponnistella nettonielun nostamiseksi vuoden 2030 mukaiselle tavoitetasolle. Mikäli jäsenvaltiot eivät saavuta tavoitteitaan, ei EU:kaan niitä saavuta. Seurauksena on merkittävä EU:n kansainvälisen arvovallan lasku ja globaalin ilmastotyön heikkeneminen.

Puheet, että Suomessa olisi hiilinieluharhaa, eikä asiaa pohdittaisi muissa maissa, ovat täysin perusteettomia. Jokainen EU-maa tekee ilmastotoimia maankäyttösektorilla jo nyt, ja varsinkin 2030-tavoitteiden saavuttaminen on synnyttänyt tutkimusta ja ohjauskeinojen mietintää kaikkialla. Metsien osalta tutkimusta ja keskustelua on käyty paitsi Suomessa, myös Ruotsissa, Norjassa, Irlannissa, Tanskassa ja Virossa. Maaperäpäästöjen osalta Tanska, ja osin myös Irlanti, suunnittelevat laajoja toimia turvemaiden vettämiseen ja kosteikkoviljelyyn sekä metsän istuttamisen lisäämistä. Myös Saksassa, Hollannissa ja Britanniassa juuri turvemaat ovat olleet keskustelun kohteena. Tiedossa on myös, että nieluyksiköistä on jo käyty kauppaa, joskin hinnat on pidetty salaisina.

Yhtä perusteeton on ajatus, että nielukeskustelun kautta Suomi olisi unohtanut fossiilisten päästöjen vähentämisen. Suomen ilmastolaki määrittää päästövähennystavoitteet 10-vuotiskausittain niin, että päästöt olisivat 28 Mt vuonna 2030, 14 Mt vuonna 2040 ja 7 Mt pyrkien 3,5 Mt:iin vuonna 2050. Tavoitteet perustuvat Suomen globaalisti reiluun panokseen Pariisin ilmastosopimukseen. Todettakoon myös, että Suomen päästövähennyspolku vastaa Rockströmin tutkimusryhmän mukaista ns. hiililakia, jossa fossiilipäästöt puolitetaan joka kymmenes vuosi.

Suomessa on syntynyt hämmennystä NASA:n satelliittimittauksista, jotka näyttävät, että Suomi olisi lievä hiilinielu. Tiirolan mukaan minä en luota NASA:n mittauksiin. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Mutta on tähdellistä tietää, mitä satelliittimittauksissa tehdään ja mikä niiden mittatarkkuus on. Tällä hetkellä satelliitti mittaa vain CO₂-pitoisuutta ilmassa ja sivuuttaa muiden kasvihuonekaasujen, kuten metaanin ja dityppioksidin, pitoisuudet. Mittauksen virhemarginaali on tekijöiden mukaan niin suuri, että Suomen päästöt mahtuvat virhemarginaaliin. Satelliittimittauksiin pohjautuva menetelmä ei vastaa YK:n ilmastopolitiikassa käytössä olevia IPCC:n inventaariolaskentaperiaatteita. On täysin tarpeetonta horjuttaa luottamusta Suomen tilastoviranomaisiin, Tilastokeskukseen ja Luonnonvarakeskukseen, jotka vastaavat maankäyttösektorin päästöjen ja nielujen tilastoinnista.

Yhteenvetona voi todeta, että Suomen tulee keskittyä aitoihin ilmastohaasteisiin eikä sortua harhaisiin vastakkainasetteluihin ja virheellisiin väittämiin. Suomen tulevan hallituksen tärkein tehtävä on suunnitella ilmastotoimet niin, että maankäyttösektorin nettonielu saadaan vuoden 2030 edellyttämällä tavoitetasolle ja tehdään suunnitelma siitä, kuinka Suomi kompensoi kauden 2021–2025 aikana syntyvän nielualijäämän mahdollisimman alhaisin kustannuksin ja oikeudenmukaisesti.

Markku Ollikainen

Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja