IPCC:n uusin arviointiraportti korosti nopeiden ilmastotoimien merkitystä ja EU:n tilintarkastustuomioistuimen raportti nosti esiin huolen maatalouden ilmastotoimien tehottomuudesta. Suomessa kokonaispäästöt ovat vähentyneet huomattavasti, mutta ne eivät välttämättä laske hiilineutraalisuustavoitteen vaatimalle tasolle ilman maataloudessa tehtäviä toimia. Maatalouden päästöt eivät ole vähentyneet 2000-luvulla, vaan ne ovat jopa nousseet, jos otetaan huomioon kasvussa olevat peltojen hiilidioksidipäästöt.

Maatalouden päästöjä ei saada nollaan, koska niitä tuottavat biologiset prosessit ovat vaikeita hallita. Paljon on kuitenkin tehtävissä, ja päästöjen hallinnassa on kyse myös tärkeiden resurssien, kuten maaperän kasvukunnon, ylläpitämisestä.

Jotkin maatalouden päästöt ovat laskeneet, mutta positiivinen kehitys peittyy turvepeltojen alan kasvusta johtuvan päästöjen kasvun alle. Turvepellot tuottavat yli puolet kaikista maatalouden päästöistä, vaikka niiden osuus peltoalasta on vain 10 prosenttia. Turvepeltojen hiilivarasto on säilyttämisen arvoinen. Sen koko on nyt noin 200 miljoonaa hiilidioksiditonnia, ja se menetetään kokonaisuudessaan, jos turvepeltojen käyttöä ojitettuna jatketaan. Tästä syntyvät päästöt ovat noin 700 miljoonaa hiilidioksiditonnia eli Suomen 14 vuoden kokonaispäästöjä vastaava määrä. Maatalouden päästöt eivät voi merkittävästi alentua, jos turvepeltojen päästöjä ja alan kasvua ei hillitä.

Turvetuotannon alasajoon löytyi ohjauskeinot ja päästöt laskevat merkittävästi. Turvepellot olisivat periaatteessa turvetuotantoa helpompi päästövähennyskohde, koska koko elinkeinoa ei tarvitse lakkauttaa. Käytännössä haasteita kuitenkin riittää: maatalouspolitiikka uudistuu harvoin, vastuu siitä jakautuu EU:n ja Suomen välille, maatalouspolitiikalla on monia tavoitteita ympäristötavoitteiden lisäksi ja yksityisomaisuuteen kajoaminen tuntuu maanomistajista epäreilulta. Tässä keskustelussa turvepeltojen paremmuutta perustellaan monin argumentein, joihin esitän alla joitakin näkökantoja.

1. 1. 1. Usein esitetään se näkemys, että turvepeltoja tarvitaan, koska ne kestävät kuivuutta paremmin kuin kivennäismaan pellot. Ruuantuotanto ei näyttäisi kuitenkaan kasvaneen turvemaiden raivauksen ansiosta, koska viljan, maidon ja lihantuotannossa ei ole kasvavaa trendiä 2000-luvulla, vaikka turvepeltoja on tullut 50 000 hehtaaria lisää. Eli saimme saman määrän kotimaista ruokaa myös ennen kuin turvepeltojen raivaus lähti nousuun vuonna 2000. Virallisten lajikekokeiden satotilastot eivät myöskään osoita satojen olevan suurempia turvemailla. Tosin tilasto on saatavilla vain kauralle, mutta se onkin tyypillisin turvepellon viljakasvi. Ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta kannattaisi luopua turvepelloista ja ennemmin käyttää energiaa kastelujärjestelmissä kivennäismaiden sadon turvaamiseksi.
      2. Toinen argumentti turvepeltojen paremmuudesta on niiden pienempi lannoitustarve kivennäismaihin verrattuna. Lannoitustarve toki on pienempi, mutta turpeesta mineralisoituvien ravinteiden hävikki ympäristöön on niin suurta, että hyödyt eivät kumoa ympäristöhaittoja.
      3. Usein esitetään myös, että turvepellot ovat liian tärkeitä monilla alueilla, jotta niistä voisi luopua. Ne eivät kuitenkaan ole tärkeitä kaikkialla. Eteläisessä Suomessa (pois lukien viisi pohjoisinta ELY-aluetta) niiden osuus on alle 10 prosenttia peltoalasta. Tässä on 90 000 hehtaaria alaa, josta tehokkaat päästövähennystoimet voisi aloittaa. Jos turvepeltojen osuus alueella on 2-5 prosenttia, ei yksikään tila joutuisi suuriin vaikeuksiin, jos turvepellot korvattaisiin kivennäismaan pelloilla.
      4. On väitetty, että maatalouden päästöt vähenevät, kunhan ympäristötoimet kohdennetaan oikein. Maatalouden päästöt eivät kuitenkaan todennäköisesti vähene pelkkien ilmastotoimien kautta. Koko maatalouspolitiikan rakenteen tulisi muuttua ilmastotoimiin kannustavaksi. Maatalouden ympäristötoimiin on käytetty 1,6 miljardia euroa vuosina 2014–2020, eivätkä päästöt ole vähentyneet. Järjestelmä palkitsee mahdollisimman suuren peltoalan ylläpidosta, joten huonostakaan pellosta ei kannata luopua. Rahaa käytetään enemmän erilaisten tukien kautta turvepeltojen viljelyn jatkamiseen kuin niiden päästöjen vähentämiseen. Ehkä olisi löydettävissä ratkaisu, jolla tätä rahaa siirrettäisiin vähitellen turvepeltojen viljelystä poistamiseen?

Viljely on hyvin vahvasti tukien ohjaamaa. Mitä ja miten tuotetaan, on siten pitkälti poliittinen ja yhteiskunnallinen valinta. Viljelijöiden ei kannata syyllistyä ilmastokeskustelusta, koska he toimivat juuri kuten tukijärjestelmä ohjaa. Veronmaksajalla on kuitenkin oikeus vaatia maatalouden rahoitukselle vastinetta myös ympäristön parantumisen kautta. Turvepellot tarjoaisivat juuri sitä, jos niiden päästövähennyspotentiaalia pystyttäisiin hyödyntämään. Aikoinaan turvepellot ovat monin paikoin pelastaneet suomalaisia nälänhädältä. Nyt niille olisi tarjolla yhtä suuri yhteiskunnallinen rooli ilmastotalkoissa, jos sen toteuttamisesta voitaisiin päästä yhteisymmärrykseen.

Kristiina Regina
Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori (maaperä, luonnonvarat) ja Suomen ilmastopaneelin jäsen