Maratonia ei voiteta radan reunalta

Rion olympialaiset tulivat ja menivät, suomalaisittain laihoin tuloksin. Olympiavoiton saavuttaminen vaatii kunnianhimoa, systemaattista työtä, sekä vahvaa ja kannustavaa tukiverkostoa. Samalla tapahtuu olennainen, mutta helposti unohdettu seikka: luopuminen helposta elämästä jonkin tärkeämmän tavoitteen saavuttamiseksi. Jotain tästä yhtälöstä jäi puuttumaan.

Pariisin ilmastosopimuksen päästövähennystavoitteet ovat kuin olympiavoiton tavoittelu: elinkelpoinen maapallo pitkällä, vuosikymmeniä kestävällä polulla. Tavoite on haastava eikä oikoteitä onneen ole. Vuoteen 2050 mennessä OECD-maiden päästövähennysten olisi oltava 90 prosenttia. Tarvitaan systemaattista toimintaa niin arjessa, teollisuudessa kuin politiikassakin, jotta monimutkainen, useita takaisinkytkentöjä, hidasteita ja jopa lukkoja sisältävä nykyjärjestelmä muuttuu riittävän nopeasti. Muutos tapahtuu vasta, kun lähes kaikki investoinnit kohdentuvat vanhan järjestelmän vahvistamisen sijasta uusiin innovaatioihin. Vuonna 2015 uusiutuvan energian investoinnit olivat globaalisti jo yli puolet kaikista energiantuotannon investoinneista. Murros on siis jo toteutumassa – kärjen osalta.

Mikä lienee Suomen kunto ilmastomaratonilla? Ei hyvältä näytä kyky eikä halu, ainakin mikäli uskoo kansallista valtamediaa. Kesällä käytiin kovin kummallinen viestinnällinen episodi. Euroopan Komissio julkaisi ehdotuksensa, jonka mukaan EU-jäsenmaiden tulisi leikata päästökaupan ulkopuolisten kasvihuonekaasujen päästöjään vuosina 2021–2030. Suomen tavoitteeksi ehdotetaan 39 prosentin leikkauksia vuoden 2005 tasoon verrattuna. Niin ministeri- kuin etujärjestötasolla todetaan, että tavoite on selkeästi kovempi kuin mitä oli ennakoitu. Esimerkiksi 37–38 prosenttia olisi kuulemma ollut kohdallaan.

Mitä ihmettä? Yhden prosenttiyksikön ero aiheuttaa tarpeen uutisoida, että Suomen päästövähennystavoitteet ovat liian haastavat. Koko asetelmahan on rakennettu väärin. Ilmastomaratonin väliajassa prosenttiyksikön ero alle puolivälissä on merkityksetön. Päästäksemme maaliin voittajana meidän on katkaistava polkuriippuvuus nykyisestä resurssi-intensiivisestä, fossiiliseen energiaan perustuvasta talousjärjestelmästä – eli oppimastamme helposta elämästä.

En voi välttyä vaikutelmalta, että ilmastonmuutoksen torjunta halutaan syntipukiksi sille, ettei teollisuutemme tai muu taloutemme pysy muiden maiden tahdissa. Olemme suosiolla jättäytymässä jälkijoukkoihin ja luovuttamassa maailmanmarkkinoiden nopeimmin kasvavan segmentin – puhtaat energiateknologiat sekä energiatehokkuuden teknologiat- kilpailijamaillemme. Kansallinen energiastrategiamme nojaa selvästi riskipitoisempiin vaihtoehtoihin: ydinvoimaan ja puuhun. Ydinvoiman kustannukset ovat karanneet käsistä, eikä käsityksemme puun polton hiilineutraaliudesta välttämättä kestä kriittistä tarkastelua siinä vaiheessa, kun metsistä halutaan merkittäviä hiilinieluja.

Osa ongelmaamme olemme kaikki me. Ilmastonmuutoksen torjunnassa kulutuksen rooli on suuri, sillä suurin osa energiasta käytetään välillisesti, tuotteisiin ja palveluihin sitoutuneena. On arvioitu, että Euroopassa kotitalouksien välitön energiankulutus – kuten valaistus, lämmitys ja liikkuminen – kattaa vain noin 40 prosenttia kaikesta energiankäytöstä. Välillisesti, tuotteiden ja palveluiden muodossa, käytämme enemmän energiaa kuin suoraan. Jokainen kulutuspäätös on näin ollen päätös kuluttaa energiaa ja jokainen päätös jättää kuluttamatta edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa. Missä ovat suomalaiset kuluttajat vaatimassa älykkäitä ratkaisuja?

Toisaalta ilmastokriisin kustannuksista on luotu täysin väärä mielikuva. Yleisesti ajatellaan, että ilmastonmuutoksen torjunta olisi kallista – saavutettu mielikuva jota päästövähennystavoitteiden leimaaminen kalliiksi hyvin palvelee. Mutta itse asiassa rahasta ratkaisu ei ole kiinni. Yhtä suomalaista kohti ilmastonmuutoksen torjunta maksaisi vain yhden kahvikupillisen verran päivässä. Tällaisella panostuksella sähköntuotanto olisi muutaman vuosikymmenen kuluttua täysin päästötöntä, raken­nukset nolla- tai plusenergiataloja, ja kaikki liikkuminen tapahtuisi ilmastoneutraaleilla polttoaineilla.

Näyttäkää minulle nyky-Suomesta etujärjestö, joka luopuu jäsentensä saavutetuista eduista ilman kompromisseja. Sen jälkeen kerron, miten ilmastokriisi ratkaistaan niin että suomalaiset voittavat.