Pariisin ilmastoneuvottelut olivat suuri tapahtuma. Siellä kohtasivat kansakuntien tahdot ja toiveet kiihkeässä kanssakäymisessä. Kompromissia väännettiin suljettujen ovien takana ja kansallisille tahdoille etsittiin julkista ilmaisutapaa. Vasta kun on ollut itse mukana, tajuaa, kuinka vaikeaa yhteisen kompromissin löytäminen on ja kuinka vähän yksittäinen maa voi vaikuttaa. Myös kaunopuheisuus nousee kunniaan: maan tavoitteet, vakaumus ja usko tulee punoa vakuuttavaksi viestiksi.
Kaikkihan tietävät että humanistit ovat kulttuurin kantajia. Se pätee niin puhuttuun kuin kirjoitettuun tekstiin. Itse heräsin kaunopuheisuuden voimaan ensi kertaa todenteolla, kun professori Auli Viikari piti juhlapuheen Kulttuurirahaston apurahojen jakotilaisuudessa Finlandia-talossa. Sittemmin olen nauttinut useinkin professori H.K. Riikosen hienosti sommitelluista ja oppineisuutta korostavista puheista. Mitä kirjoitettuun tekstiin tulee, ihailuni kohde on (tässäkin suhteessa) oma aviopuolisoni, yleisen kirjallisuustieteen professori Heta Pyrhönen. Lukekaapa vaikka hänen tietokirjansa ”Jane Austen aikalaisemme”. En ikinä pysty kirjoittamaan yhtä henkeäsalpaavasti luettavaa tekstiä, joka on samalla kertaa maustettu pitkäaikaisen tutkimuksen tuomalla analyyttisellä syvällisyydellä.
Tämä kaikki tuli mieleen Suomen ja Britannian ilmastopaneelien yhteisessä oheistapahtumassa Pariisin kokouksen aikana. Me markkinoimme ilmastolakia ja ilmastopaneeleja. Minä isännöin tilaisuutta ja esittelin meidän paneelimme toimintaa esimerkkien kautta. Tilaisuuden herra ja hidalgo oli kuitenkin Britannian ilmastopaneelin puheenjohtaja Lord Deben. Hän on koulutukseltaan historioitsija, taustaltaan entinen poliitikko ja Britannian maatalousministeri, mutta ollut jo pitkään riippumaton toimija. Ennen muuta Lord Deben on kaunopuhuja, tyylinään arrogantti aristokraattisuus. Hän totisesti osa ottaa yleisönsä höystämällä sanomansa kärjistetyllä huumorilla.
Saimme tilaisuudesta kiitosta kaikilta. Suurin ansio lankeaa varmasti Lord Debenille. Ja osallistujakunta oli juuri oikea. Ihmisiä osallistui Irlannista, juuri toimintaansa aloittavasta paneelista, Keniasta samoin. Kanadalaiset olivat hyvin kiinnostuneita mahdollisuudesta perustaa paneeli. Turkkilaiset kyselivät meidän ilmastokasvatushankkeemme yksityiskohtia. Ja brittilehdistö kiinnostui paneeliemme toimintatavoista.
Hienoa preludia seurasi kaiken huipentava Pariisin komitean (kaikkien osallistujamaiden) kokous. Kokouksessa esitettiin lopullinen ehdotus Pariisin sopimukseksi (kokouksen päätösasiakirja ja kaikkia sitova kansainvälinen ilmastosopimus). Ministerit marssivat sisään in corpore suurten aplodien saattamana. Hetken kuluttua saapuivat YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon ja sitten Ranskan presidentti Hollande. Pariisin momentum oli käsillä ja sen seremoniamestari oli ulkoministeri Laurent Fabius, pitkän linjan diplomaatti ja herrasmies.
Fabius johti neuvotteluja selkeästi, päättäväisesti ja erittäin taitavasti tukenaan laaja ja osaava tiimi. Fabius esitteli sopimuksen tavalla, joka osoitti aitoa sitoutuneisuutta tehtävään ja syvällistä ymmärrystä työn historiallisesta merkityksestä sekä eri osapuolilta edellytetystä joustoista yhteisen kompromissin aikaansaamiseksi. Hänen puheensa nosti kuulijoille kyyneleet silmiin ja teki tulkin tehtävän ajoittain vaikeaksi liikuttumisen vuoksi.
Presidentti Hollande kruunasi hetken omalla puheellaan, joka yhdisti johtajien historiallisen vastuun, valtuuskuntien työn, sopimuksen toimeenpanon ja ihmiskunnan keskinäisen yhteyden kauniiksi kudokseksi. Kun tulimme ulos salista, eräs ulkomainen toimittaja pysäytti minut ja Hanna-Liisa Kankaan kysyen tuliko huonoja uutisia, kun kaikki näyttävät vähän surullisilta. Selitimme että uutiset ovat hyviä ja ihmiset olivat onnellisia, mutta hyvin liikuttuneita. Toimittaja oli huojentunut, kirjoitti asian ja nimemme ylös ja kiiruhti lähettämään pikaviestiä maailmaan.
