Aika moni meistä tieteilijöistäkin yllättyi, kun Pariisin ensimmäisiin sopimusluonnoksiin ilmaantui 1.5 asteen tavoite. IPCC:n koko työ oli perustellut tarvetta rajoittaa ilmaston lämpeneminen alle 2 asteen. Osoittautuivatko maailman johtajat radikaalimmiksi kuin tieteentekijät? Pariisin kokouksen päätösasiakirjassa tilataan IPCC:lta selvitys, millaiset ovat ilmastonmuutoksen vaikutukset, jos lämpötilan nousu rajoitetaan 1.5 asteeseen ja millaisella polulla siihen päästään. Selvitystä pyydetään vuoteen 2018 mennessä. Mitä 1.5 asteen tavoite tarkoittaa ja kuinka se suhteutuu perinteiseen 2 asteen tavoitteeseen – onko ero suuri?
Aloitetaan vertailu kysymällä ensiksi kuinka ja mistä kahden asteen tavoite oikein syntyi? Ilmeisesti sen mainitsi ensimmäisen kerran arvostettu taloustieteilijä William Nordhaus jo vuonna 1975. Hänen mukaansa lämpötilan nousun rajoittaminen 2 asteeseen voisi olla alustava intuitio tarvittavalle päästöpolitiikalle. Stockholm Environmental Institute esitti kahden asteen tavoitetta vuonna 1990, ja samaa esitti Euroopan ympäristöministerien neuvosto vuonna 1992. Tavoite on myös kohdannut ankaraa vastustusta: vuonna 1997 USA hylkäsi Kioton sopimuksen ja vuonna 2001 sen vaatimuksesta G8-kokouksen raportista poistettiin maininta 2 asteen tavoitteesta. Kööpenhaminan kokouksessakaan ei syntynyt sopimusta kahdesta asteesta, mutta Cancunin ilmastokokouksessa 2010 tavoite viimein hyväksyttiin ensimmäisen kerran.
Itse asiassa 1.5 asteen tavoite nostettiin esiin jo Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Saarivaltioiden ja vähiten kehittyneiden maiden maaryhmät korostivat jo silloin, että niiden luonto, yhteiskunta ja talous eivät kestä edes 2 asteen lämpötilan nousua. Pariisin sopimukseen nämä maaryhmät saivat viimein tahtonsa läpi. Pariisin sopimus toteaa sanatarkasti:
”Holding the increase in the global average temperature to well below 2 °C above pre-industrial levels and to pursue efforts to limit the temperature increase to 1.5 °C above pre-industrial levels, recognizing that this would significantly reduce the risks and impacts of climate change.”
Muotoilu ”to pursue efforts” viittaa siihen, että 1.5 asteen tavoitetta ei pidetä yhtä vahvana kuin 2 asteen tavoitetta. Monet kommentoijat ovatkin arvioineet, että 1.5 asteen tavoite voi olla liian vaativa, eritoten kun Pariisin kokoukseen annetut tavoitteet eivät takaa edes 2 asteen tavoitteen saavuttamista (ne johtavat arviolta 2.7 asteen lämpötilan nousuun).
Tehdään kuitenkin ajatuskoe. Mitä pitäisi tehdä, jotta 1.5 asteen tavoite saavutetaan? Nojaan seuraavassa Rogelj ym. (2015) ajatuksiin.
Periaatteessa kansakuntien tulee noudattaa samaa ilmastopolitiikkaa kuin on jo kaavailtu 2 asteen saavuttamisen suhteen. Mutta vitkastelu päästöjen vähentämisessä on lopetettava heti ja päästöjen vähentämisvauhtia tulee nostaa. Tässä skenaariossa suurin sallittava päästömäärä ilmaan liki puoliintuu verrattuna siihen määrään (900 gigatonnia), jonka enää saamme laskea, kun tavoitteena on lämpötilan rajoittaminen 2 asteeseen. Meidän on tehtävä globaalista yhteiskunnasta hiilineutraali 10–20 vuotta aiemmin kuin kahden asteen skenaariossa, ehkä noin vuoteen 2050 mennessä, ja vuosina 2050–2100 tarvitaan hiilinegatiivisuutta.
Energiajärjestelmästä tulee tehdä hiilivapaata hieman nopeammin kuin 2 asteen tavoitteen oloissa. Teollisuuden, lämmityksen/viilennyksen sekä liikenteen päästöjen tulee vähentyä merkittävästi enemmän kuin 2 asteen tavoitteen oloissa. Energiatehokkuutta tarvitaan energiankysynnän kasvun vähentämiseen ja merkittäviä lisätoimia hiilinegatiivisuuden edistämiseksi. Nielujen kasvattaminen ja muut hiilen sidonnan ja poistamisen keinot ovat välttämättömiä.
Myös kustannukset kasvavat selvästi, erityisesti lähiajan kustannukset, koska päästöjä on vähennettävä paljon nopeammin. Lopulta, Kioton sopimuksen liitteen I maat (kehitysmaat) joutuvat vähentämään päästöjään merkittävästi enemmän kuin 2 asteen tavoitteen oloissa
Siis, globaalin ilmastopolitiikan kunnianhimoa tulee nostaa, sitä tulee laajentaa esimerkiksi kattamaan mustan hiilen päästöt ja metsien ja muiden nielujen roolia hiilen sitojana tulee kasvattaa. Päästöjen vähentämistä ja nielujen edistämistä tulee edistää globaalisti, siis kaikkialla. Hiilineutraalisuus ja hiilinegatiivisuus on tärkeää myös 2 asteen tavoitteelle, 1,5 asteen tavoitteen oloissa se on suorastaan ratkaisevan tärkeää. Turhaan Pariisin ilmastosopimus ei korostunut nielujen merkitystä.
