Kuka vastaa ilmastonmuutoksen seurauksista? *

Ilmastonmuutoksen hillintätoimista huolimatta maailman päästöt ovat vuodesta 2000 kasvaneet. Siksi on syytä yhä enenevässä määrin tarkastella sopeutumiseen liittyviä haasteita. Näiden kahden ilmastopolitiikan lajin vastakkainasettelu onkin nykyään harvinaista: ymmärretään, että päästöjä hillitsemällä voidaan vähentää sopeutumisen tarvetta, ja toisaalta sopeutumistoimet voivat parhaimmillaan edesauttaa päästöjen vähentämistä.

Mikään yhteiskunnan sektori ei ole ilmastonmuutoksen vaikutusten ulottumattomissa. Hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n viidennen arviointiraportin mukaan ilmastonmuutos paitsi muuttaa vallitsevia luonnonoloja hitaasti myös aiheuttaa sen, että poikkeukselliset sääilmiöt yleistyvät ja ovat entistä voimakkaampia. Vaikutukset säteilevät sekä suoraan että välillisesti kaikille yhteiskunnan sektoreille. On tärkeää pyrkiä ennakoimaan muutoksia, jotta niiden aiheuttamia riskejä voidaan pienentää tai parhaimmillaan jopa välttää.

Yhteiskuntien huono-osaisimmat ovat muutoksille kaikkein haavoittuvimpia – riippumatta maan kehitystasosta. Maiden välillä suurin sopeutumiskyvyn ero tulee näkymään kehittyvien ja kehittyneiden maiden välillä. IPCC:n raportti huomauttaa, että yhteiskuntien kyky torjua ilmastonmuutoksen kielteisiä vaikutuksia on monitahoinen. Siihen vaikuttavat taloudellisten resurssien lisäksi esimerkiksi teknologian taso ja poliittiset instituutiot. Tutkimusten mukaan hyvin toimivat ja oikeudenmukaiset poliittiset järjestelmät ovat sopeutumisen kannalta oleellisia.

Vastuunjako ja toimeenpano ovat nousemassa lähivuosina sopeutumispolitiikan tärkeiksi kysymyksiksi. Suomen ilmastopaneelissa olemme tarttuneet erityisesti tulva- ja satovahinkojen vastuunjakoon. Selvitämme, miten riskit, vastuut ja kustannukset jakautuvat valtionhallinnon, kuntien ja yksityisen sektorin välillä. Pyrimme myös ymmärtämään millaiset yhteiskunnan rakenteet ja yhteiskunnalliset kehityskulut lisäävät ja millaiset vähentävät haavoittuvuuttamme ilmastonmuutoksen vaikutuksille.

*Kirjoitus on julkaistu Ympäristö-lehdessä 3.12.2014


Sirkku Juhola