Euroopan unionissa pohditaan parhaillaan 35 prosentin vähennystavoitteen asettamista kasvihuonekaasupäästöille vuoteen 2030 mennessä. Kaavailtu tavoite on löysä suhteessa vuonna 2050 tavoiteltavaan 80-90 prosentin vähennykseen. Mutta mikä pahinta, 35 prosentin vähennys ei korjaa niitä ongelmia, joita taloudellinen lama ja päästöoikeuksien runsas alkujako ovat aiheuttaneet EU:n ilmastopolitiikalle. Päästöoikeuksien alhainen hinta ei ohjaa investointeja ja teknologista kehitystä vähähiiliseen suuntaan – ei nyt, eikä jatkossa, jos vähennysprosentti on 35.

EU:n kolmas päästökauppakausi ulottuu vuoteen 2020 ja sille siirtyi oikeuksia toiselta kauppakaudelta 1336 Mt (Aatola ym 2013). Jo nyt on selvää, että kolmaskin kausi päättyy merkittävään päästöoikeuksien ylijämään, arviolta noin 2809 miljoonaan tonniin, jos keskimääräiset vuotuiset päästöt ovat 1800 Mt. Ylijäämäiset oikeudet siirtyvät kauppakaudelle 2020-2030 ja ne tulee ottaa huomioon, kun pohditaan EU:n vähennystavoitteita vuodelle 2030 osana tietä kohti 85 prosentin vähennystä vuonna 2050.

EU-27 maiden päästöt olivat vuonna 1990 noin 5583 Mt vuodessa. Vuonna 2020 niiden tulee olla 20 prosenttia alhaisemmat eli karkeasti ottaen noin 4460 Mt. Tästä määrästä päästökauppasektorille jaettavien päästöoikeuksien osuus on jokseenkin tasan 40 prosenttia. Esimerkiksi vuodelle 2020 päästöoikeuksia on varattu 1780 Mt vuodessa (keskimääräinen alkujako on 1900 Mt vuodessa). Vuonna 2012 päästökauppasektorin verifioidut päästöt olivat yhteensä 1859 Mt. Voimme siis olettaa, että business-as-usual päästötaso vuonna 2030 on 1800 Mt.

Millä tavoitetasolla päästöoikeuskauppa alijäämäiseksi vuonna 2030?

Päästökauppasektorin päästöjen tulisi laskea ajassa asteittain. Koska päästöoikeuksista on kuitenkin merkittävää ylijäämää, oletan että vuodesta 2020 eteenpäin päästöt säilyvät edelleen BAU-tasolla, 1800 Mt vuodessa. Kysyn nyt: millä päästövähennysten tavoitetasolla päästöoikeuskauppa jää alijäämäiseksi vuonna 2030? Alijäämä on tarpeen, jotta päästöoikeuden hintaan syntyy nousupainetta ja sen ohjaavuus kasvaa.

Olen laskenut alla olevaan taulukkoon EU:n päästöt, päästöoikeusmarkkinoille jaettavat päästöoikeudet sekä kumulatiivisen yli- tai alijäämän vuoteen 2030, kun päästöjen vähennystavoite vuodelle 2030 on joko 40 tai 50 prosenttia. Kun jäljelle jäävistä päästöistä jaetaan edelleen 40 prosenttia päästöoikeuksina päästökauppasektorille, se saa oikeuksia vuonna 2030 vain 1338 Mt (40% vähennys) tai 1115 Mt (50% vähennys). Vähennys suhteessa vuoden 2020 alkujakoon (1777 Mt) on merkittävä, mutta tätä lieventää 2809 Mt tarjonta ylijäämää edelliseltä kauppakaudelta (se on huomioitu laskelmassa kohdassa kumulatiivinen ylijäämä).

Jos EU:n vähennystavoitteeksi asetetaan 40 prosenttia, päästöoikeuksia jaetaan markkinoille vuoteen 2030 mennessä reilusti yli tarpeen. Markkina jää ylijäämäiseksi noin 194 Mt huolimatta siitä, että päästöoikeuksien vuotuinen tarve ylittää jonkin verran jaettavien päästöoikeuksien määrän. Syynä on juuri edelliseltä kaudelta siirtyvä suuri päästöoikeuksien määrä. Jos vähennystavoite on 50 prosenttia, markkina muuttuu ylijäämäisestä alijäämäiseksi. Kauden lopussa alijäämää on noin 1032 Mt, joka syntyy kahden viimeisen kauppavuoden aikana. Kuinka merkittävää taloudellista niukkuutta tämä alijäämä edustaa, riippuu tulevasta kustannusrakenteesta. Päästöoikeuden hinnan voi joka tapauksessa odottaa kohoavan selvästi nykytasoltaan.

Tarkasteluni opetus on, että EU:n kaavailtu 35 prosentin vähennystavoite on liian alhainen. Kuinka realistinen laskelmani on? Oletetaan, että bioenergiapolitiikan vuoksi hiilivapaan uusiutuvan energian osuus kasvaa. Puuttumatta määrällisiin vaikutuksiin, joiden ennakoiminen on vaikeaa: markkinoiden ylijäämäisyys 40% vähennystasolla kasvaa entisestään ja alijäämäisyys vähenee. Näiden lukujen valossa 50 prosentin vähennystavoite ei vaikuta liian haastavalta ja se voisi turvata, että päästöoikeusmarkkina todella on alijäämäinen ja päästöoikeuden hintaan syntyy nousupainetta. Päästöjä lisäävä taloudellinen kasvu toimii toiseen, päästöjä kasvattavaan suuntaan. Jälleen arvioimatta lukuja, kasvu laskee ylijäämää ja kasvattaa alijäämää.

Suurempi osa vähennyksistä päästökauppasektorille

Laskelmani perustuivat EU:n kokonaispäästöille asetettavaan vähennykseen ja sen nykyiseen kohdistamiseen päästökauppa ja ei-päästökauppasektoreiden kesken. Jos EU lopulta asettaa tavoitteeksi vähentää päästöjä vain 35 prosenttia, tulisi tästä vähennyksestä kohdistaa nykyistä merkittävästi suurempi osa päästökauppasektorin kannettavaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että päästökauppasektorille tulisi jakaa päästöoikeuksia nykyisen 40 prosentin sijaan vain 30 prosenttia sallittavista päästöistä. Tämä tuottaisi suunnilleen saman alijäämäisen lopputuloksen kuin 50 prosentin vähennystavoite.

Kuinka kaavailtu 35 prosentin vähennystavoite suhteutuu päästöjen lineaariseen vähentämiseen vuoteen 2050 mennessä? Lineaarisella vähennysuralla (2012 päästöt muodostavat lähtöluvun) vuoden 2030 päästöt olisivat 3019 Mt, vastaten noin 46 prosentin vähennystä. EU:n kaavailut ovat siis jäämässä jälkeen myös lineaarisesta vuoteen 2050 ulottuvasta aikaurasta. Esitetyn valossa on syytä kysyä, aikooko EU todella saavuttaa 80-90 prosentin vähennyksen päästöihinsä vuoteen 2050 menneessä. Entä milloin EU viimein oppii ymmärtämään, kuinka päästöoikeusmarkkinat toimivat ja mikä tarjonnan rooli on päästöoikeuden hinnanmuodostuksessa?

Aatola P., E. Marjamaa, M. Ollikainen and K. Ollikka 2013. Euroopan unionin päästöoikeuskauppa ja ilmastopolitiikka. Kansantaloudellinen aikakauskirja 109: 275-288.