Suomen ilmastopaneeli - The Finnish Climate Change Panel


Ilmastopaneeli - Blogi
24.01.2014

Pelkkä päästövähennystavoite ei riitä


Teksti: Markku Ollikainen

 

Korjatessaan ilmasto- ja energiapolitiikan linjaansa 22.1.2014 EU:n komissio asetti yhden selkeän tavoitteen: EU:n tulisi vähentää päästöjä vuoden 1990 tasolta 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. EU:lle kokonaisuutena asetettiin 27 prosentin ohjeellinen tavoite uusiutuvan energian osuudelle, mutta pakollisista jäsenmaakohtaisista vaatimuksista luovuttiin. Myös energiatehokkuustavoite jäi taka-alalle.

Onko yhteen tavoitteeseen keskittyminen järkevää? Mielestäni on. Uusiutuvan energian pakolliset maakohtaiset tavoitteet vuoteen 2020 loivat päästöoikeuskaupalle päällekkäisen ohjauksen. Se lisäsi osaltaan päästöoikeuksien ylijäämää ja laski päästöoikeuksien hintaa. Toki kehitykseen vaikuttivat myös talouslama ja kivihiilen hinnan lasku USA:ssa kasvaneen tarjonnan vuoksi. Yhteisvaikutuksena on ollut kivihiilen käytön kasvu ja lisääntyneet investoinnit hiilivoimaloihin.

Onko asetettu tavoite haastava? Barroson mukaan on. EU:n tavoitteena on vähentää ilmastopäästöjä 80–90 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Jos tavoitteeseen tähdättäisiin vakioidulla vuosittaisella vähennysprosentilla, EU:n tulisi vähentää päästöjä vuoteen 2030 mennessä noin 46–47 prosenttia. Asetettu tavoite on siten löysempi kuin tämä ”tasaisen vauhdin taulukon” mukainen vähennys, jos urheilutermit sallitaan.  EU ottaa tavoitteisiinsa nähden siis pikemminkin takanojaa kuin etunojaa.

Päähuoleni on kuitenkin toinen: nouseeko päästöoikeuden hinta riittävästi, jotta investoinnit hiilivapaaseen energiaan ja uuden teknologian kehitystyöhön tulisivat kannattaviksi? Vähennystavoite ei yksinään ratkaise mitään. Vaikutus päästöoikeuksien hintaan riippuu siitä, paljonko EU:n jäljelle jäävistä päästöistä, 3 345 miljoonaa tonnia, kohdistetaan päästökattona päästökauppasektoriin, eli kuinka paljon päästökauppasektorin sallitaan laskevan päästöjä. Komission asiakirjojen mukaan päästöoikeuksien vuotuista jakoa lasketaan 2,2 prosenttia vuosittain, joten vuonna 2030 oikeuksia jaetaan hieman yli 1 300 miljoonan tonnin edestä (noin 40 prosenttia päästöistä). Omien arvioideni mukaan tämä on liikaa, eikä päästöoikeuksien hinnalle vieläkään synny vahvaa nousupainetta.

Kuulostaako yllättävältä? Yleinen, myös komission jakama käsitys on, että kuluvalla kauppakaudella päästöoikeuksia jää käyttämättä yli 2 000 miljoonan tonnin edestä ja ne siirtyvät kauppakaudelle 2020–2030. Kun vuosi 2030 saavutetaan, päästöoikeuksien suuri ylijäämä on kyllä kutistunut, mutta riskinä on, että päästöoikeuksien ylijäämää on edelleen liki 200 miljoonan tonnin edestä. Paine päästöoikeuksien hinnan nousuun jää pieneksi, koska tarjonta ylittää kysynnän vielä vuonna 2030.

Keinoja luoda nousupainetta hintaan on olemassa. Eräs niistä olisi päästövähennystavoitteen nostaminen kunnianhimoisempaan 50 prosenttiin. Jos kuitenkin komission ehdottama vähennystavoite hyväksytään, tulisi päästökauppasektoriin ohjata päästöoikeuksia vain noin 35 prosenttia sallittavasta päästömäärästä nykyisen 40 prosentin sijaan. Kummassakin tapauksessa päästöoikeusmarkkinasta tulisi alijäämäinen (noin 800 miljoonaa oikeutta) lähestyttäessä vuotta 2030. Tämä aiheuttaisi vahvaa nousupainetta päästöoikeuksien hintaan.

Huolestuttavaa ja omituista on, että komissio ei esittänyt arviota siitä, kuinka päästöoikeuksien kysyntä ja tarjonta kehittyvät asetetun tavoitteen oloissa, vaikka toiveena on vahva päästökauppa ja taloutta ohjaava päästöoikeuden hinta. Päästökauppasektorille kohdistettavien päästöoikeuksien kokonaismäärä lopulta ratkaisee sen, kuinka suureksi päästöoikeuksien ja hiilen hinta nousee. Nämä, samoin kuin päästökauppamarkkinan vakautta edistävät päätökset, komissio tekee joskus tulevaisuudessa. Ei voi kuin toivoa, että komissio kykenee selkeään markkina-analyysiin ja huolehtii, että päästökauppasektorille syntyy aitoa niukkuutta. Nyt tehdyt päätökset eivät vielä riitä turvaamaan ohjaavaa hintaa hiilelle.


blog comments powered by Disqus