Suomen ilmastopaneeli - The Finnish Climate Change Panel


http://www.ilmastopaneeli.fi/uploads/kuvat/kuvitus/2014_seppala.jpg

Jyri Seppälä tuo Ilmastopaneeliin vihreän talouden näkökulman

Professori Jyri Seppälän mielestä Suomessa ilmastonmuutoksen hillinnästä puuttuu kunniahimoisuus, jolla päästövähennykset muutettaisiin tulevaisuuden mahdollisuudeksi.

"Nyt olisi ehdottoman tärkeää miettiä kaikenlaisia kulutuksen ja tuotannon ratkaisuja, joilla pystytään päästövähennysten lisäksi kasvattamaan yhteiskunnassamme tulevaisuudessa kysyttyä osaamista", Suomen ympäristökeskuksen kulutuksen ja tuotannon keskuksen johtajana työskentelevä Seppälä painottaa.

"Nyt olisi ehdottoman tärkeää miettiä kaikenlaisia kulutuksen ja tuotannon ratkaisuja, joilla pystytään päästövähennysten lisäksi kasvattamaan yhteiskunnassamme tulevaisuudessa kysyttyä osaamista." Jyri Seppälä

Kulutustottumuksiin syvällisiä muutoksia

Seppälän mielestä ilmastonmuutoksen hillintä lähtee siitä, että yhteiskunnan rakenteita ja toimintatapoja muutetaan johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti vähäpäästöisemmäksi. Hänen oma näkökulmansa on vahvasti kulutuksen ja tuotannon ilmastovaikutuksissa.

"Paneelissa olen ennen kaikkea vihreän talouden viestinviejä. Itse määrittelen vihreän talouden niin, että haetaan asteittain isoja muutoksia, joiden avulla vähennetään ilmastopäästöjä ja parannetaan samalla yhteiskunnan resurssitehokkuutta Tämä edellyttää syvällisiä muutoksia muun muassa kulutustottumuksissa", Seppälä sanoo.

Arjen valintojen vaikutukset ympäristöön tunnistetaan Seppälän mielestä jo melko hyvin, mutta tärkeää olisi suunnata omat toimet isoihin asioihin. Lisäksi olisi tärkeää parantaa ymmärrystä välillisistä vaikutuksista.

"Esimerkiksi julkisen kulutuksen osuutta omassa hiilijalanjäljessä ei vielä tiedosteta, vaikka se vaikuttaa siihen suuresti", hän sanoo.

Kohti edelläkävijyyttä

Seppälän hiilijalanjälki-ajattelu on peräisin hänen tuotteiden ja palveluiden elinkaaritutkimuksista, joihin hänen tieteelliset ansionsa liittyvät. Hän on ollut muun muassa johtamassa ENVIMAT-mallin kehitystä.

"Malilla on pystytty luomaan kokonaiskuva siitä, mitkä ovat kotimaan tuonnin ja viennin kasvihuonekaasupäästöt sekä miten eri tuotteet ja palvelut aiheuttavat kasvihuonekaasupäästöjä ja luonnonvarojen kulutusta. Tieto vahvistaa globaalin vastuun näkökulmaa", Seppälä kertoo.

Seppälä toimii myös Kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU) -hankkeen johtajana. Projekti on osoittanut, että huomattavia päästövähennyksiä voidaan tehdä lyhyessäkin ajassa, jos tahtoa löytyy. Toiminta ei ole myöskään ristiriidassa taloudenpidon kanssa. Esimerkiksi monissa kunnissa öljypohjainen energiajärjestelmä on projektin myötä muutettu biopohjaiseksi, ja tämä on ollut myös taloudellisesti järkevää.

Ilmastonmuutokseen liittyvissä asioissa ihmiset kokevat usein saavansa ristiriitaisia viestejä. Seppälän mielestä Ilmastopaneelin tehtävä on omalta osaltaan selkiyttää ilmastonmuutoksen liittyvää viestintää ja vahvistaa viestinnän sanomaa siitä, että ilmastonmuutoksen uhka on todellinen.

"Tehtävänämme on pitää päästövähennysten kiireellisyys agendalla, ja samalla rohkaista Suomea edelläkävijyyteen ilmastonmuutoksen hillinnässä ja sopeutumisessa", hän kiteyttää.

Jyri Seppälä
Professori  
kestävä kulutus ja tuotanto, SYKE
040 740 1708